HÄMEENLINNAN KIRSTULAAN PERUSTETAAN EUROOPAN SUURIN AUTOKAUPAN KESKUS

Kehittämiskeskus Oy Häme on kartoittanut yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kanssa erilaisia ratkaisuja Kirstulan alueen hyödyntämiseksi. Ehdotusten joukosta ykkösvaihtoehdoksi nousi alueen keskittäminen autokaupalle. Hämeenlinnan kaupunginhallitus hyväksyi eilen aiesopimuksen autokaupan keskuksen perustamiseksi Kirstulaan. Hanke tarkoittaa Euroopan suurimman autokaupan keskuksen sijoittumista Hämeenlinnaan. Alustava kustannustaso on 70 miljoonaa euroa. Kirstulan automaailman, työnimeltään Sunny Car Centerin sijoittuminen Hämeenlinnaan perustuu kaupungin sijaintiin

Kompassi opastaa luovan alan toimijaa neuvontapalveluiden viidakossa!

Taide- ja kulttuurialan toimijat tarvitsevat tietoa erilaisista luovan alan tukimuodoista. Tukea ja neuvontaa on saatavilla julkisina ja kolmannen sektorin palveluina, mutta moninaisten palveluiden joukosta on vaikea hahmottaa omaan tarpeeseen sopivat palvelut. Myös alan tukiorganisaatioilla on tarvetta jakaa tietoa palveluistaan ja toisaalta myös syytä tunnistaa muita palveluntarjoajia. Art Hub -hankkeessa tarpeisiin vastattiin kokoamalla hankealueittain tiedot luovan

Sunny Car Center

KIRSTULAN AUTOTALON ELI SUNNY CAR CENTERIN AIESOPIMUS ALLEKIRJOITETTIIN

Sunny Car Centerin suunnittelu etenee ripeästi – Esko Kiesi yhteys- ja markkinointijohtajaksi hankkeeseen. Hämeenlinnan Kaupunki ja Oy Sunny Trading Ltd yhteistyökumppaneineen allekirjoittivat kaupunginvaltuuston syyskuussa hyväksymän aiesopimuksen. Kyseessä on aluekehityshanke, jonka tavoitteena on synnyttää Kirstulan alueelle Etelä-Suomen autokaupan keskus, jossa tiloja autokaupalle ja oheistoiminnoille on noin 80 000 kerrosneliötä. Hankkeen toteuttaa yhteinen projektiyhtiö, joka vastaa käytännön

Hämeenlinnan seudun tonteissa on vetoa

Hämeenlinnan seudulla on hyvä tonttitilanne ja tonteilla on kysyntää rakentajien keskuudessa. Maailman suhdanteet eivät näytä vaikuttavan kaupungin tonttikysyntään tällä hetkellä. Etenkin kantakaupungin omakotitontit vetävät hyvin. – Keväällä ensimmäistä kertaa hakuun tulleiden Sampo 3 -alueen 107 tontista on vapaana enää kuusi tonttia. Näille tonteille hakijat ovat pääsääntöisesti jo asuneet Hirsimäen ja Loimalahden alueilla, kertoo palveluasiantuntija Sirpa

Kanta-Hämeen kansainvälisyysstrategian kärkenä yritykset

Kanta-Hämeessä on valmistumassa kaikkia kolmea seutukuntaa, Hämeenlinnaa, Forssaa ja Riihimäkeä koskeva kansainvälistymisstrategia. Alallaan ensimmäisessä, nimenomaan yritystoiminnan näkökulmasta toteutetussa strategiassa todetaan, että maakunnan kansainvälistymisen kärki on nimenomaan yritysten kansainvälistymisessä. Kansainvälistymisen taso ja valmiudet ovat tyydyttävällä tasolla, mutta onneksi maakunnan asenneilmasto tukee tavoitteita. Toivottavaa onkin, että seudullista yrityspalvelua ja rahoitusta suunnataan yritysten kansainvälistymiseen. Vuoden loppuun mennessä valmistuu

Vierailijat ovat pääosin tyytyväisiä Iittalaan

Kehittämiskeskus Oy Häme suoritti asiakastyytyväisyyskyselyn Iittalan Lasimäellä. Haastattelussa kysyttiin vierailijoiden tyytyväisyyttä Iittalan palveluihin, sekä kirjattiin heidän toiveitaan sekä kehitysehdotuksiaan. Kehittämiskeskus Oy Häme on kehittämässä yhdessä usean muun toimijan kanssa Iittalaa ja sen palveluita. Yksi tapa saada kehitysehdotuksia esille on kartoittaa lähtötilanne eli tehdä asiakaskysely. Haastateltavilta kysyttiin taustatiedot kuten ikä, sukupuoli ja paikkakunta. Näiden lisäksi kysyttiin

Iittalassa suunnitellaan erilaisia maankäyttötapoja kyläkaava-hankkeessa

Kalvolan Iittalassa selvitetään erilaisia maankäyttötapoja kyläkaava-arkkitehdin johdolla. Kehittämiskeskus Oy Hämeen hallinnoiman Kyläkaava-hankkeen tuloksena esitetään muun muassa uimarantaa Lasimäen taakse, vanhusten asuinrakennuksia sekä uusia tonttialueita. Vuoden 2010 syksyllä alkaneen Kyläkaava-hankkeen yksi kehityskohde on Kalvolan Iittalassa. Iittalassa kehitetään muun muassa Lasimäkeä ja sen lähialuetta. Äimäjärven rantaan, Lasimäen taakse voisi tulevaisuudessa tehdä uimarannan, joka toimisi virkistyspaikkana sekä kylän