Luova tila -hanke
Toteutusaika 2009 – 2012
Luova tila on EAKR –rahoitteinen hanke, jossa mm. luodaan toimintamallit Wetterhoff-korttelille Hämeenlinnassa, Taidetehtaalle Porvoossa sekä Logomoon Turussa. Hankkeessa myös kehitetään luovan alan yritysten liiketoimintaosaamista ja verkostoja.
Hämeenlinnan seudun osahanke
Luova Tila –hankkeen alueellisena hallinnoijana toimii Kehittämiskeskus Oy Häme ja käytännön toteutuksesta vastaavat Projektistudio Oy ja Suomen Yrittäjäopisto. Fredrika Wetterhoff-säätiö on tiivisti mukana hankkeen toteutuksessa ja myös osarahoittajana.
Tavoitteet:
Hankkeella on kaksi pääfokusta:
1. Luovien yritysten ja muiden toimijoiden käyttöön tarkoitettujen tilojen kehittäminen
2. luovan toimialatoiminnan kehittäminen yleensä; verkostojen vahvistaminen ja liiketoiminnan kehittäminen.
Hämeenlinnan seudulla pääkohteena on Wetterhoffin korttelin kehittäminen luovien alojen keskukseksi, mutta myös muita luovia tiloja ja niiden toimintaa tullaan kehittämään.
Tavoitteena on saada aikaan luovien alojen klusteri, yritysten verkosto ja sellaiset tukirakenteet jotka auttavat yrityksiä kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan sekä lisäämään liikevaihtoaan. Hanke käsittää myös Palokunnankadun ja Linja-autoaseman tienoon kaupunkikuvallisen kehittämisen myös matkailullisesti kiinnostavaksi.
Toiminta ja tulokset:
Toiminta tulee olemaan laajaa ja siinä kehitetään lisäksi esim. Wetterhoff-brändiä, oppilaitosyhteistyötä ja yritysten yhteisiä tuotekehitys-, tms. projekteja. Tuloksena on enemmän yrityksiä ja työpaikkoja luovilla aloilla, mutta myös mahdollisesti uusia, kiinnostavia matkailutuotteita. Yksi tärkeä tulos on Wetterhoff –korttelin toiminnan monipuolistuminen ja avautuminen suurelle yleisölle.
Vuonna 2011 hankkeen toimesta tullaan järjestämään laaja useiden toimijoiden kanssa yhteistyössä toteutettava kulttuurin, käsi- ja taideteollisuuden sekä muiden luovien toimijoiden
tapahtumaviikko. Tämä elokuinen viikko sisältää näyttelyitä, kursseja, seminaareja, myyntitapahtumia ym. niin ammattilaisille kuin harrastajillekin.
Lisätietoa:
Projektipäällikkö Hillevi Kaarlenkaski, 0500 599 755,
etunimi.sukunimi@projektistudio.fi