Hämeenlinnan seudusta pyritään kehittämään Etelä-Suomen vetovoimaisin yrittämisen ja asumisen paikka. Hämeenlinnan seutu on liki 100 000 asukkaan kasvukeskus ja haluttu elinympäristö, joka on kirinyt Suomen kymmenen parhaan seutukunnan joukkoon. Kilpailukykyä sekä vetovoimaa kehitetään mittavasti, sillä seudun investoinnit ovat yli 500 miljoonaa euroa vuoteen 2025 mennessä.

Hämeenlinnassa rakennetaan tulevaisuutta jo tänään. Hämeenlinnaan syntyy aivan uusi noin 2000 asukkaan asuinalue, Engelinranta, Vanajaveden rannalle kävelymatkan päähän torilta. Myös Vanajanrannan asuinalue laajenee ja lisää entisestään ranta-asumisen tarjontaa keskellä kaupunkia. Kaupungin yritysalueiden lippulaivaa, Yrityspuisto Morreenia, kehitetään entistä vetovoimaisemmaksi. Myös kantakaupungin ulkopuolella sijaitsevia yrityslaueita kohennetaan vastaamaan entistä paremmin kysyntään.

Hämeenlinna aikoo kasvaa Suomen tapahtumapääkaupungikski, joka tarjoaa upeat puitteet uuden Tapahtumapuiston myötä niin megaluokan konserteille kuin pienemmillekin tapahtumille. Syntymässä on oikea monikäyttöpuisto. Kaupunkiin ja seudulle rakentavat voivat jatkossa hankkia kaiken rakentamiseen tarvitsemansa uudesta Rakennusmaailma Centrasta, joka rakentuu 10-tien tuntumaan hyvien kulkuyhteyksien keskelle . Sunny Car Center nousee Kaurialan kaupunginosaan ja se on valmistuttuaan pohjoismaiden suurin autotalo. Iittalan Lasimäestä tehdään entistä haluttavampi ja monipuolisempi käyntikohde. Ahveniston virkitysalue tulee kokemaan uuden nousun kunhan alueella saadaan valmiiksi suunnitellut korjaustoimenpiteet.

Hämeenlinnan seutua kehitetään monipuolisen kehittämishanketoiminnan avulla hyödyntäen olemassa olevia living lab- ympäristöjä sekä etsien uusia avauksia – uutta liiketoimintaa. Kehittämiskeskus Oy Hämeellä on lisäksi monipuolisia liiketoimintaa tukevia ja kehittäviä palveluita kuten osakkuus pääomasijoitusyhtiössä, yritysneuvonta,sijoittumispalvelut sekä kansainvälistymispalvelut.