HÄMEENLINNAN KIRSTULAAN PERUSTETAAN EUROOPAN SUURIN AUTOKAUPAN KESKUS

Kehittämiskeskus Oy Häme on kartoittanut yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kanssa erilaisia ratkaisuja Kirstulan alueen hyödyntämiseksi. Ehdotusten joukosta ykkösvaihtoehdoksi nousi alueen keskittäminen autokaupalle. Hämeenlinnan kaupunginhallitus hyväksyi eilen aiesopimuksen autokaupan keskuksen perustamiseksi Kirstulaan. Hanke tarkoittaa Euroopan suurimman autokaupan keskuksen sijoittumista Hämeenlinnaan. Alustava kustannustaso on 70 miljoonaa euroa.

Kirstulan automaailman, työnimeltään Sunny Car Centerin sijoittuminen Hämeenlinnaan perustuu kaupungin sijaintiin ja väkimäärään; 150 kilometrin säteellä Hämeenlinnasta asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä – kaupungissa on Suomen väestöllinen keskipiste.

Autokauppaa on vaivannut tarpeeksi suurien tonttien puute, mutta Hämeenlinnasta – Pikku-Parolantien, moottoritien ja rautatien välistä – löytyy autokeskukselle sopiva 27,5 hehtaarin kokoinen alue, jossa on tarkoitukseen riittävästi tilaa.

– Tontti on ihanteellinen sekä kokonsa että sijaintinsa puolesta. Tontille mahtuu noin 3 000 parkkipaikkaa ja rakennukseen tulee noin 80 000 kerrosneliötä. Keskukseen tulee vuokralle noin kymmenen autojen maahantuojaa tai autodiileriä, kertoo Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Heikki Hietanen.

Autokauppoja varten rakennetaan kahdeksankerroksinen rakennus, joka vastaa korkeudeltaan 12-kerroksista kerrostaloa. Automaailmaan tulee sijoittumaan paljon muutakin kuin eri merkkien automyymälät, sillä tarkoitus on palvella asiakkaita kaikessa autoihin ja liikkumiseen liittyvässä sekä tarjota oheispalveluina ravintolapalveluita ja suunnitteilla on esimerkiksi lasten oma liikennekaupunki.

– Suomeen on pitkään kehitetty ja yritetty soveltaa yhtenäistä autokauppaa, mutta hankkeet ovat kariutuneet aina tonttien liian pieneen kokoon. Toiminnat autokaupassa ovat nyt hajallaan. Kiinnostus hanketta kohtaan on ollut vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta hyvä. Tämän kokoinen hanke herättää ulkomaisten investoijien kiinnostuksen, kertoo hankkeesta vastaava toimitusjohtaja Markku Ritaluoma Sunny Trading Ltd:stä.

Automaailman vaikuttavuus alueella on merkittävä monessa suhteessa. Oheispalveluineen se tulisi työllistämään noin 4 000 ihmistä. Liikevaihdoltaan keskuksen on arvioitu saavuttavan miljardi euroa. Vaikutukset koskevat myös verotuloja, matkailua, kaupan vetovoimaa, kaupungin imagoa ja asumista. Kaupunki saa tuloja myös tontin myymisestä.

Hämeenlinnan intressinä elinkeinoelämän kehittämisen lisäksi hankkeessa on kaupunkirakenteen kehittäminen. Kaurialan autokauppojen siirtyessä Kirstulaan, vapautuisi kerrostaloasumiselle sopivia tontteja läheltä keskustaa.

Hankkeen on tarkoitus valmistua vuoden 2012 mennessä. Ensi kevään aikana odotetaan investoijien ja vuokralaisten sitovia päätöksiä, jonka jälkeen päästään päättämään hankkeen etenemisestä.

Autokeskittymän suunnittelutyön on tehnyt arkkitehtitoimisto Sollamo Oy. Rakentamisesta vastaa Antti Peltoniemi, Antrading Oy.  Hämeenlinnan kaupungin lisäksi hankkeessa on mukana Kehittämiskeskus Oy Häme ja Virtaa Hämeeseen Oy.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *